Lähes vuosi sitten huhtikuussa 2012 kyllästyin olemaan väsynyt, uupunut ja rapakunnossa, eikä vanhat housut tahtoneet enää mahtua jalkaan. Päätin lopettaa jatkuvan karkin, suklaan, pizzan, pastan, ranskalaisten, hampurilaisten ja sipsien puputtamisen. Ja samalla alkaa liikkumaan.

Aloin tietoisesti syömään vähähiilihydraattista ruokaa. Keittiön kaappien ja jääkaapin sisältö muuttuivat kertaheitolla. Turhien hiilareiden, sokerin, rasvan ja suolan pois jättämisen jälkeen olo muuttui nopeasti. Tilalle tulivat täysjyväviljat, hedelmät, vihannekset, kasvikset, marjat ja rasvattomat maitotuotteet. Olo keveni, turvotus väheni ja väsymys oli poissa. ( APUA, kuulostaa aivan jugurtti mainokselta )

Samalla alkoi liikkuminen. Päätin aloittaa juoksemisen. Aluksi kilometri tuntui maratonilta, mutta nopeasti kunto nousi ja matkat pitenivät. Kolmessa kuukaudessa paino oli pudonnut 10kg ja juosta jaksoin jo 10km. Elämäni ensimmäisen vartti-maratonin juoksin loppu kesästä. Nyt tavoitteena olisi puoli-maratoni. Mukaan liikkumiseen on tullut myös pilates ja kahvakuulat.

Leipomisesta innostuin uudelleen viime syksynä. Aloin leipoa herkkuja kevyemmillä resepteillä. Talven aikana mukaan innostukseen on tullut myös leivät.  Maukkaita ja onnistuneita herkkuja olen jakanut ystävien kesken niin maistiaisina kuin kuvinakin. Niitä siis jatkossa täällä. :)

CafeKristiina pitää siis jatkossa ovensa auki ja sisältä löytyy caffin lisäksi kaikkia elämäni iloja!

:)